Kirjoitusrutiiniyrityksiä

 

Haaveilen kirjoitusrutiinista. Siitä, että joka aamu heräisin aikaisin ja kirjoittaisin aamusivuja siitä, mitä mielessä sillä hetkellä on. Tai siitä, että tekisin saman illalla. Tai siitä, että joka päivä istahtaisin käsikirjoitukseni ääreen ja seurustelisin sen kanssa vähintään 15 minuuttia. Siitä, että töissä raapustelisin runoja kahvitauolla.

 

Olen osoittautunut hyväksi haaveilijaksi ja toivottomaksi rutiininluojaksi. Aamusivuja olen yrittänyt useampaan otteeseen ja lopulta todennut, että aamulla kirjoittaminen tuntuu niin ylivoimaisen vaikealta ja vastenmieliseltä, etten viitsi suotta vaivata itseäni sillä.

Kaksi vuotta sitten kirjoitin jonkin aikaa aamulla bussimatkalla töihin. Sitä muistaakseni kesti jopa siihen asti, että tiet sulivat ja aloin pyöräillä työmatkaa. Seuraavana talvena oivalsin, että parasta puuhaa bussimatkalle on sittenkin äänikirjan kuunteleminen.

Töissä kahvitauot ovat välillä niin tiukassa, että jos ehdin istua alas ja juoda kahvini rauhassa, keskityn antaumuksella siihen enkä edes ajattele kirjoittamista.

Useimmat yritykseni kirjoittaa päivittäin ovat katkenneet siihen, kun ensimmäisen kerran tulee vastaan päivä, jolloin ajatuskin minkä hyvänsä kauppalistaa mutkikkaamman tekstin kirjoittamisesta tuntuu mahdottomalta. Olen taipuvainen säälimään itseäni sen verran, etten vaadi mahdottomuuksia.

Minä kirjoitan silloin, kun se tuntuu hyvältä. Jos se ei jonakin päivänä tunnu, en jaksa patistella itseäni kirjoittamaan.

 

Erään kirjoituskurssin innostamana päätin kuitenkin kokeilla vielä yhtä kirjoitusrutiinia. Ryhdyin kirjoittamaan sää- ja luontopäiväkirjaa. Yrityksenäni on sanallistaa säätä ja muita luontohavaintoja. Oppia kirjoittamaan niistä paremmin. Vaikka vain muutamankin sanan kerrallaan.

Sittenkään en ole kirjoittanut joka päivä. En ole muistanut tai jaksanut. Vesisade, loska ja jää ovat tuntuneet niin ankeilta, etten ole halunnut kirjoittaa niistä.

Mutta joinain päivinä olen kirjoittanut. Niinä päivinä minusta on tuntunut, että olen myös nähnyt maailman vähän eri tavalla kuin muulloin.

 

1.1.2023

Lähes keväinen auringonpaiste. Maa on jäinen ja liukas, ei kutsu kulkemaan. Mutta kirkkaassa auringossa sekään ei tunnu yhtä ankealta kuin eilen tihkusateessa ja kovassa tuulessa.

Eilen junan ikkunasta näin hirven ensimmäistä kertaa elämässäni.

 

8.1.

Taivas sumean harmaa, puutkin harmaita. Lunta on maassa, mutta oksilla enää vain hehku siitä, että se on joskus ollut.

 

21.1.

Tiirailen maailmaa junan ikkunasta. Yhden silmänräpäyksen aikana kultainen pakkaspäivän aurinko vaihtuu lumisumuun ja matalalla roikkuviin pilviin. Pellolla juoksee kettu.

 

3.2.

Lumihiutaleet ovat kevyitä höytyviä, jotka näyttävät samalta kuin poppelin siemenet tien laitaan kinostuessaan.