Taidemuistoja

 Oulun taidemuseo oli joskus lempipaikkojani ja erityisesti lempikirjoituspaikkojani. Siksi tuntui merkilliseltä kävellä sen ohi ja huomata, etten ole käynyt siellä kaiketikaan koko sinä aikana, jonka olen asunut Helsingissä. Minun tuli äkkiä ikävä sinne.

Joskus saatoin harhailla taidemuseossa tunteja vihkon ja kynän kanssa, kirjoittaa runonkatkelmia ja irrallisia ajatuksenpalasia. Jotkut niistä ovat niin hupsuja, että hävettää. Toiset koskettavat edelleen.

 

Satako

vai tuhat

vai tuhannenko tuhatta vuotta

hän istui metsässä keinussaan

ja keinutteli murheitaan

ja kyynelten harmaan aallot

päilyivät hänen silmissään

 

Hänen hiuksensa kasvoivat kiinni metsään

hän hautautui lehtien alle

 

Mutta minä soudin hänen luokseen

ylitse kyynelten lammen

 

Ehkä vahvimmin mieleen on jäänyt Essi Korvan kipsiveistos Murhelma, pieni, surullinen, takkutukkainen tyttö puun oksasta tehdyssä keinussaan. Sitä palasin katsomaan monta kertaa. Muistan myös kuvan, jossa prässätty metsätähti makasi hauta-arkussa. Silloisen romaaniprojektini päähenkilö oli nimeltään Metsätähti ja kuva tuntui riipaisevan henkilökohtaiselta.

 

Eräs ystäväni totesi joskus, että minusta paljastuu aivan uusia ulottuvuuksia, kun päästän sisäisen runoilijani vauhtiin taidemuseossa. Puolison kanssa päädyimme ensimmäisillä treffeillä taidemuseoon, ja minusta tuntuu, että hän ei aivan käsittänyt, miksi teokset herättivät minussa niin vahvoja tunteita. Mutta ainakaan se ei estänyt häntä tarjoamasta minulle seuraavalla viikolla jäätelöä.

 

Nyt sain museoseuraksi äidin ja isän. Liminkalaisen Vilho Lammen maalaukset olivat välillä herkkiä ja valokuvantarkkoja, välillä siveltimenvedot taas olivat suuria ja värit ja tunnelmat voimakkaita. Mietimme, millaiset ajatukset ja kokemukset olivat saaneet hänet maalaamaan lapsille vanhusten kasvoja. Tarkastelimme viimeisistä teoksista merkkejä siitä synkkyydestä, joka sai taiteilijan tappamaan itsensä.

Alakerran saleissa Kirsi Kaulasen metalliveistokset helähtelivät itsekseen. Niiden yksityiskohtia oli helppo unohtua tuijottamaan.

 

En ole kirjoittanut runoja moneen vuoteen, enkä kirjoittanut nytkään. Aloin kuitenkin miettiä, pitäisikö minun ehkä kokeilla. Millaisiksi sanoiksi tunteet ja ajatukset nyt asettuisivat? Miltä tuntuisi istua taidemuseossa kirjoittamassa?