Ystäväni Maailmantuska

 En muista, milloin Maailmantuska tuli. Pitkään se on joka tapauksessa asunut luonani. Se on lukenut aamuisin lehteä kanssani ja istunut iltaisin sängynlaidalla juttelemassa. Joskus sen seura on saanut lamaantumaan ja piiloutumaan. Sota sai sen hetkeksi kasvamaan niin suureksi, että kaikki muu elämässä alkoi tuntua mitättömältä. Viimeisimpään IPCC:n ilmastoraporttiin en tutustunut ollenkaan, koska se olisi saanut Maailmantuskan villiintymään aivan sietämättömäksi.

 

En silti halua työntää Maailmantuskaa pois. Joskus se yrittää saada minut vastuuseen sellaisistakin asioista, joihin en mitenkään voi vaikuttaa, mutta useimmiten se muistuttaa niistä, joille pystyn tekemään jotain.

 

Maailmantuska oli paikalla, kun jauhelihapaketit, kananmunakennot ja maitopurkit poistuivat jääkaapistamme. Niitä ei ole ollut ikävä. Meillä syödään nykyisin paljon paremmin ja monipuolisemmin kuin silloin, kun ainoa bravuurini oli jauhelihakastike. Maailmantuska istui vieressäni, kun seikkailin hyvän aikaa pitkin verkkokauppoja etsimässä itselleni mahdollisimman eettisiä ja ekologisia metsähousuja. Niistä tuli heti uskollinen seuralaiseni sekä töissä että vapaalla retkeillessä.

 

Syntymäpäivänäni sain puolisolta kukkia. Hänen ja Maailmantuskan kanssa mietiskelimme yhdessä, mitä haluaisin itse antaa itselleni. Päädyimme siihen, että suo olisi aika mukava lahja. Tuoksuva sammal, helmeilevät kihokit, hillat ja karpalot, pohjattomat mustat suonsilmät, laulujoutsenet suolammella.   

Ryhdyin Luonnonperintösäätiön suokummiksi. Puoliso on jo jonkin aikaa lahjoittanut rahaa metsien suojeluun, joten nyt meillä on sekä metsä että suo.

 


En minä voi tehdä kaikkea, eikä kukaan voi. Mutta voin tehdä sen, minkä pystyn. Sen jälkeen voin katsoa Maailmantuskaa silmiin ja sanoa, että olen nyt tehnyt sen, mihin tällä hetkellä kykenen. Maailmantuska voi hymyillä ja taputtaa minua päälaelle ennen kuin ryhtyy pohdiskelemaan muita asioita, joita voisin vielä tehdä.

 

Maailmantuska vierailee myös seuraavassa kirjoituksessani, jossa kerron eräästä ilahduttavasta uudesta polusta, jolle se minut ohjasi.

Kommentit

  1. Taidan tunnistaa tuon maalle kiivenneen jättiläiskuikan kuvan oikealla puoliskolla.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa. Täällä toinen joka on omistanut maailmantuskan jo pienestä. Pidetään pintamme, meidänlaisia tarvitaan ❤

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit