Siirry pääsisältöön

Tekstit

Blogitekstit

Kirjoitusrutiiniyrityksiä

  Haaveilen kirjoitusrutiinista. Siitä, että joka aamu heräisin aikaisin ja kirjoittaisin aamusivuja siitä, mitä mielessä sillä hetkellä on. Tai siitä, että tekisin saman illalla. Tai siitä, että joka päivä istahtaisin käsikirjoitukseni ääreen ja seurustelisin sen kanssa vähintään 15 minuuttia. Siitä, että töissä raapustelisin runoja kahvitauolla.   Olen osoittautunut hyväksi haaveilijaksi ja toivottomaksi rutiininluojaksi. Aamusivuja olen yrittänyt useampaan otteeseen ja lopulta todennut, että aamulla kirjoittaminen tuntuu niin ylivoimaisen vaikealta ja vastenmieliseltä, etten viitsi suotta vaivata itseäni sillä. Kaksi vuotta sitten kirjoitin jonkin aikaa aamulla bussimatkalla töihin. Sitä muistaakseni kesti jopa siihen asti, että tiet sulivat ja aloin pyöräillä työmatkaa. Seuraavana talvena oivalsin, että parasta puuhaa bussimatkalle on sittenkin äänikirjan kuunteleminen. Töissä kahvitauot ovat välillä niin tiukassa, että jos ehdin istua alas ja juoda kahvini rauhassa, kesk

Viimeisimmät blogitekstit

Rentouttava jääretki

Tuo jouluntunnelman