Älä osta mitään

 

– Minä saattaisin tarvita uudet housut, sanoi Nuuskamuikkunen. – Mutta ne eivät saa näyttää liian uusilta. Minä viihdyn vain sellaisissa, joissa on minun muotoni. (Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti, suom. Laila Järvinen.)

Alkusyksystä olin siinä onnettomassa tilanteessa, että metsähousujeni paikatkin kaipasivat paikkausta ja aloin epäillä, että saattaisin tarvita uudet. Nuuskamuikkusen tavoin tunsin pientä epätoivoa housuostoksilla. Missään housuissa ei ollut minun muotoani. Harhailin housuhyllyjen välissä miettimässä, ihanko todella maailmassa täytyy olla niin monenlaisia housuja.

Lopulta löysin sopivat. Reisitasku on pienempi kuin edellisissä. Siellä ei voikaan enää säilyttää aivan koko omaisuutta. Muutoin opin kyllä viihtymään housuissani.

Jouduin myös kenkäostoksille sen jälkeen, kun vaelluskenkäni irtisanoutuivat palveluksestani heinäkuussa Lapissa. Uudet onneksi löytyivät kivuttomammin kuin housut.

 

Rakastan vaatteita, jotka omistan. Vihreää takkia, jonka hihansuut ovat jo melko rispaantuneet. Äidin neulomia villapaitoja ja villasukkia. Villakerrastoa. Muutamaa luottomekkoa.

Inhoan vaatekaupoissa käymistä. Menen niihin vain, jos edellinen vastaavanlainen vaate on perusteellisen, korjaamattoman hajalla. Enkä mene mielelläni muihinkaan kauppoihin. Ahdistun tavaroiden määrästä, halpatuotantomaista, eettisimmän ja ekologisimman vaihtoehdon metsästämisestä. Uuden vedenkeittimen ostaminen hajonneen tilalle oli melko työläs projekti. 

Joululahjoihin olen kehittänyt jo pienen kammon. Onneksi aina voi viedä tuoretta leipää, kukkakimpun ja suklaata.

 

Perjantaina vietettävä Älä osta mitään -päivä tekee minut joka vuosi yhtä iloiseksi. Saan rauhassa inhota kaupassa käyntiä ja olla siitä ylpeä. Sanoa ääneen, että maapallo ei kestä jatkuvaa kuluttamista. Mennä kaupan sijaan vaikka metsään tai kirjastoon. Vilkaista ulos lähtiessä peiliin ja todeta, että rispaantuneessa takissa, lähes ehjissä farkuissa ja vasta lankatuissa vaelluskengissä näytän ihanalta.  

 

Nuuskamuikkunen veti vanhan vihreän hattunsa lujemmin korvilleen ja näytti pelästyneeltä.

                      – Kiitoksia paljon, hän sanoi. – Mutta tulin juuri ajatelleeksi, miten vaarallista on hankkia itselleen liikaa omaisuutta.