Sittenkin sinne ja takaisin

 

Suunnilleen vuosi sitten luin jostakin, ehkäpä Helsingin Sanomista, että Hobitti on saapumassa Turun kaupunginteatteriin. Sehän täytyi päästä katsomaan. Ostimme liput tammikuulle.

Tammikuussa teatteri lähetti pahoittelevan viestin, että tukalan koronatilanteen vuoksi kaikki esitykset on peruttu. Ei siis Hobittia. Teatteriviikonlopun suunnitelma vaihtui siihen, että makasimme itsekin kotona potemassa koronaa, kuuntelemassa äänikirjoja ja neuvottelemassa siitä, kumman vuoro oli nousta sängystä keittämään lisää teetä.

Mutta ei se mitään. Teatteri lähetti lahjakortin, jolla voisimme ostaa uudet liput.

Uusien lippujen ajankohta osui tietenkin kevään pahimpaan flunssa-aikaan. Tällä kertaa peruimme ne itse, kipeinä jälleen.

Mutta ei se mitään. Teatteri toivoi, ettei kukaan tulisi sairaana näytökseen, ja tarjosi lahjakortin, jolla saisimme uudet liput myöhemmin.

Joten vappuaattona olimme vihdoin Turussa. Olimme käyneet syömässä ja laitoimme hotellissa itseämme valmiiksi teatteria varten, melkein jo valmiina lähtemään, kun puolison puhelimeen tuli viesti. Teatterin lava oli hajonnut samana päivänä aiemmassa näytöksessä, ja iltanäytös jouduttiin perumaan. Korvaukseksi oli mahdollista saada lahjakortti.

Vappuaaton suunnitelma vaihtui Turussa tallusteluun ja siiderin hörppimiseen Aurajokirannassa.

 

Tämä jälkeen minuun iski taikauskoinen epäluuloisuus. Joko kolmas epäonnistuminen pitäisi ymmärtää vahvaksi vihjeeksi siitä, että meidän ei ollut tarkoitus nähdä Hobittia?

Puoliso ei kuitenkaan harrasta taikauskoa, ja hän oli päättänyt nähdä, miten Bilbo ja kääpiöt kulkevat kohtaamaan lohikäärmeen. Etenkin nyt, kun luvassa selvästikin oli spektaakkeli, jossa lavakin on vaarassa hajota.

 

Joten lokakuussa syyslomaviikolla olimme taas Turussa. Voin sanoa, että keksin näytöstä odotellessa jokusenkin asian, mitä vielä voisi tapahtua ja estää meitä pääsemästä sinne.

Mutta lopulta istuimme katsomossa. Lavalla Bilbo poltteli piippua kolonsa portailla, kun harmaakaapuinen velho tuli kysymään, haluttaisiko häntä lähteä seikkailulle.

 

"Me olemme yksinkertaista hiljaista väkeä eivätkä seikkailut ole minua varten. Ikäviä ja epämukavia hankkeita joista on vain häiriötä. Hyvässä lykyssä myöhästyy päivälliseltä. En käsitä mitä kukaan niissä näkee."

                      (J. R. R. Tolkien, suom. Kersti Juva)

 

Seikkailuun Bilbo kuitenkin päätyy. Hämyisään luolaan leikkimään arvausleikkiä Klonkun kanssa. Kohtaamaan puistattavat hämähäkit ja valtavan, tultasyöksevän lohikäärmeen, jonka kuuma henkäys tuntui katsomossa asti. Lopulta sekä kääpiöt että Bilbo itse oppivat, että hänessä on paljon enemmän kuin päälle päin näkyy.

Minä palasin Keskimaahan jälleen kerran kuin kotiini. Sitä tunnetta kannatti odotella vuoden verran.