Hanko, Tammisaari, Fiskars ja kaikki siltä väliltä

Viime kesänä kirjoitin kirjoittamisen opintoihini novellia Edith Södergranista. Kuvittelin hänet hahmottelemaan runonsa Ihmeellisen meren sanoja kallioisella rannalla, tuijottamaan meren yli, haaveilemaan siitä, että eläisi vastarannalle asti.

Novelli palasi mieleeni, kun istuin Hangossa niemenkärjessä. Ajatukset hävisivät aaltoihin ja auringonkimmellykseen. Meri todella herättää tulevien seikkailujen janon.

 

Kesäflunssan jälkeen pääsimme liikkeelle. Minä, puoliso ja pyörät. Flunssan takia matka jäi vähän suunniteltua lyhyemmäksi, Kemiönsaari jäi johonkin tulevaan seikkailuun. Mutta liikkeelle joka tapauksessa. Ensin junalla Karjaalle ja siitä pyörällä eteenpäin.

Olemme tehneet pyöräretkiä aikaisemminkin, ja niiden kokemuksella minulla oli tälle reissulle kaksi edellytystä. Ei yli 50 kilometrin päivämatkoja. (Ensimmäisenä päivänä taisi tosin silti tulla lähemmäs 60.) Hyvää ruokaa, kahvia ja jäätelöä jokaisesta matkalle osuvasta kuppilasta. Toisin sanoen, muutakin kuin itse Trangialla laitettua ruokaa. Toteutui. 

 

Meillä oli joka yölle myös sisämajoitus. Päivän jälkeen oli mukava päästä suihkuun ja sänkyyn, ja pyöräily oli huomattavasti kevyempää ilman telttaa ja makuupusseja.

Matkaa suunnitellessa puoliso kuulemma kysyi, olisiko minusta ok herätä juhannusaamuna putkasta.

”Joo joo”, vastasin, ilmeisesti puuhaten samalla jotain muuta.

Hiukan yllätyin, kun matkan ensimmäisenä majapaikkana toimi Hangon vanhan poliisiaseman, nykyisen Hotelli Bulevardin putka. Olo oli kuin Muumipeikolla ja Niiskuneidillä. Missä muuallakaan juhannusyönsä viettäisi kuin putkassa? Kokemuksena kyllä varsin miellyttävä.

 

Parhaimmillaan pyöräily on meditatiivista. Jalat liikkuvat, maisemat vaihtuvat, mikään ajatus ei pysy mielessä hetkeä pidempään. Pyörän päältä näkee paljon. Meren, pellot, metsät. Tienvarsikukat ja tien laidassa ihmettelevät peurat. Meriharakat. Pienet kyläkaupat ja Hankoniemen poikki kulkevat panssariesteet, mystiset pitkät kivijonot. Kylät, joihin ei ehkä muuten eksyisi. Kävimme muun muassa Pohjalla ja pidimme taukoa nurmikolla ison kivikirkon varjossa. Pohjalta oli hyvä jatkaa eteenpäin.

Poljimme välillä pieniä hiekkateitä, välillä ison tien laitaa. Pientareen leveydellä ja kuoppaisuudella on melko paljon väliä, kun ajaa tiellä, missä autot paahtavat satasta ohi. E25:lla Karjaalta Hankoon on mukavat, leveät pientareet. Suosittelen.

 

Pyöräillessä leikimme ajatusleikkejä siitä, minne muuttaisimme. Missä olisi parasta olla? Minun mielestäni kaunein oli Fiskarsin ruukki-idylli, puolison mielestä Tammisaari. Jostain syystä pidimme kummatkin silti eniten Hangosta.

Ja pidimme pyöräilystä. Liikkeellä olemisesta. Tosin hellepäivänä varjopaikoista haaveillessa kävi mielessä, että olisipa hyvä, jos ilmastoidun hotellihuoneen saisi käyttöönsä päiväksi, voisi nukkua kuumimman ajan siellä ja lähteä yötä vasten polkemaan. Mutta näinkin sujui. Alamäessä kasvoille tuli pieni tuulenvire.