Autottoman matkailua

 Joskus mietin, pitäisikö uskaltautua autokouluun.

Minulla ei nimittäin ole ajokorttia. Eikä minkäänlaista mielenkiintoa autoja kohtaan. Ei liioin puolisollakaan. Olemme eläneet varsin tyytyväistä autotonta elämää.

Joskus käy silti mielessä, että jotkut asiat voisivat olla yksinkertaisempia, jos olisi auto. Esimerkiksi silloin, kun seisoo taimikaupan pihassa multasäkin, lannoitepurkin, kukkaruukkujen ja tomaatintaimien kanssa ja miettii, miten niiden kanssa parhaiten suoriutuisi kotiin. (Kantamalla. Käsiä vähän särki jälkeenpäin.) Tai viime vuonna, kun puolet tuntemistani ihmisistä kävi autolla Pohjois-Norjassa ja minäkin podin kovaa matkakuumetta. Joskus, kun tutkii karttaa ja kaikkia niitä kiinnostavia paikkoja, jotka lähin bussi ohittaa kahdenkymmenen kilometrin päästä.

 

Mutta onneksi on julkinen liikenne. Helsingissä asuessa meillä on ollut hyvä sijainti ja kulkeminen joka suuntaan helppoa. Ja kulkevat junat ja bussit pääkaupunkiseudun ulkopuolellakin. Kolille kulkee Joensuun rautatieasemalta kätevä kimppataksi. Kesällä kävimme Liesjärven kansallispuistossa bussilla. Viime talvena Oulussa hämmästytimme erään paikallisliikenteen bussikuskin perusteellisesti, kun kerroimme haluavamme ostaa bussilipun Hailuotoon. Hänelle ei ollut tullut edes mieleen, että joku voisi haluta mennä bussilla Hailuotoon. Onneksi meille oli, ja kun hetken perehdytimme kuljettajaa aiheeseen, hän osasi myydä meille liput, jotka kelpasivat jatkobussissakin. Pääsimme nauttimaan talvisesta saaresta, meren kohinasta ja kirkkaasta kuutamosta.

 Ja onneksi on polkupyörä. Se on jaksanut kantaa minut vaikka minne, ja sen kyydissä on kulkenut yhtä ja toista muutakin.

 

Tämän vuoden syyslomareissun teimme Teijon kansallispuistoon. Totesimme kätevimmäksi matkustustavaksi mennä pyörien kanssa junalla Saloon. Siellä söimme toisen aamiaisen, tutkimme karttaa ja lähdimme polkemaan. Matkaa majoituspaikkaamme Kirjakkalaan oli 16 kilometriä. Sää oli mukava, mieli hyvä, ja ainoa riesa oli se, että jokaisen pitkän, mukavan alamäen jälkeen odotti pitkä ylämäki. Ajoimme rauhallisesti, pidimme välillä taukoa ja talutimme rankimmat nousut.

  

Kirjakkalasta käsin oli helppoa tehdä päiväretkiä pyörillä. Aivan oman luokkansa kokemus oli pyöräillä kymmenen kilometriä Mathildedalista takaisin Kirjakkalaan pimeässä, valottoman autotien laitaa. Kerran hävitin mutkassa näkyvistä puolison takavalon, mutta arvelin, että kai se siellä edelleen ajaa. Mitään sen erityisempää ei tapahtunut, mutta elämä tuntui seikkailulta.

 

Pyörällä liikkumisen etu julkiseen liikenteeseen verrattuna on se, miten helppoa on pysähtyä, kun näkee jotain mielenkiintoista. Olemme käyneet pyöräretkillä paikoissa, joihin tuskin olisimme muuten löytäneet ollenkaan. Pian sen jälkeen, kun olimme lähteneet Salosta, huomasimme opasteen Viitankruunuille, pronssikautisille hautaröykkiöille. Tunnelma oli levollinen ja lumoava. Oli helppoa kuvitella pronssikauden vainajat sinne lepäämään rauhassa.