Kaikki on hyvin epävarmaa

Lumihangessa kulkevat pienet jalanjäljet, kaamoksen hämärä, revontulet, hiihtäminen ja kevättalven kirkas aurinko. Minulla on tapana nauttia talvesta lukemalla Tove Janssonin Taikatalvi (suom. Laila Järvinen). Se kuuluu asiaan, kun on talvi.

 

Taikatalvessa Muumipeikko herää kesken talviunen eikä onnistu nukahtamaan uudestaan. Koko muu perhe nukkuu ja maailmasta on tullut outo, kylmä ja pimeä. Muumilaakso on täynnä hiljaista, salaperäistä väkeä, joka välttelee kesää, auringonpaistetta ja väentungosta, ja tulee paikalle silloin, kun on hämärää ja rauhallista.  

        - Mikä laulu tuo on? kysyi Muumipeikko.

   - Se on laulu minusta itsestäni, kuului kuopasta. – Laulu Tuu-tikista, joka on rakentanut lumilyhdyn. Mutta kertosäe käsittelee aivan muita asioita.

- Ymmärrän, sanoi Muumipeikko ja istuutui lumeen.

- Et ymmärrä, sanoi Tuu-tikki ystävällisesti ja kohottautui sen verran, että hänen puna-valkoraitainen nuttunsa tuli näkyviin. – Sillä kertosäe käsittelee sellaisia asioita, joita ei voi ymmärtää. Ajattelen juuri parhaillaan revontulia. Ei voi tietää, ovatko ne olemassa vai näkyvätkö ne vain. Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.

 

Rakastan Tuu-tikkia. Hän ei juuri hätkähdä mistään, mitä ympärillä tapahtuu. Hän ei utele toisten salaisuuksia tai murehdi heidän huoliaan, mutta tarjoaa kaikille lämmintä mehua ja kalakeittoa. Hän ei haikaile menneeseen tai hermoile tulevaa, vaan luottaa siihen, että kaikki tapahtuu niin kuin pitääkin. Talvi kestää sen minkä kestää ja aurinko palaa aikanaan.

 

Minäkin tulisin mielelläni levolliseksi kaiken epävarmuudesta, mutta Tuu-tikin sijaan näen itseni Muumipeikossa, joka tuntee paljon ja suuresti. Hän turhautuu epävarmuudesta ja kaipaa tuttua ja turvallista. Hän haluaisi puhua jonkun kanssa kesästä, muistella sitä, millaista oli, kun kaikki oli tavallista. Hän suuttuu talvelle ja auringolle, joka ei tule. Hän suree paleltunutta oravaa. Hän on haltioissaan lumisateen kauneudesta. Kun tuntee suuresti, moni asia on myös kauniimpaa.

 

Kaikki on hyvin epävarmaa. Revontulet kuulemma ovat olemassa. Sen, mitä tuuheakulmakarvainen pieni olento yritti sanoa, tietää varmaankin vain se itse. Ratkaisua lajikatoon tai ilmastonmuutokseen tietää tuskin kukaan. Minun pitäisi itse tietää ratkaisu milloin mihinkin asiaan. Parhaillaan kirjoitan tätä epävarmana siitä, mahtaako kurkkukipu tarkoittaa koronaa ja mitä se tarkoittaa tulevan maanantain kannalta, kun eristysohjeistukset ovat muuttuneet. Enkä minä tule epävarmuudesta levolliseksi. Mutta onneksi ei tarvitsekaan tulla. Riittää, että siitä selviää.

 

Lohdullista on, että aikansa asiaan totuteltuaan Muumipeikko huomaa, että talvessa, jopa kaikessa hämärässä ja hiljaisuudessa, on hyvätkin puolensa. Kun vieraasta tulee tuttu, se ei enää tunnukaan niin epävarmalta.

 

Hän heitti kylpyviitan yltään ja heittäytyi pitkin pituuttaan kinokseen.

                      Talvi! hän ajatteli. Siitähän voi pitää!