Syksy

 Tähän aikaan syksystä minun tekee mieli käpertyä lämpimään pesään talviunille. Laittaa villasukat jalkaan, juoda litrakaupalla teetä, syödä suklaata, lukea hyvää kirjaa ja kirjoittaa jotakin alakuloista. Nukkua paljon.

En ole syksyisin aivan parhaimmillani. Maaliskuun auringonpaisteessa olen hereillä, paremmalla mielellä ja viihdyn paremmin ihmisten seurassa. Syksyllä olen väsynyt, helposti ärtyvä ja usein vähän alakuloinen.  

  

Viime viikonloppuna kävimme puolison kanssa Hämeenlinnassa. Parin päivän pyrähdys poissa kotoa virkisti mieltä ja sai myös ajattelemaan syksyä hiukan lempeämmin.

Lempiasiani Hämeenlinnassa on Aulangon puisto. Ihmeellinen kauneuden keskus, jossa olo tuntuu aina rauhalliselta. Järvi oli kaunis ja tyyni, kalliot jyrkkiä, näkötorni kohosi puiden takaa kuin satulinna. Silloin tällöin pisarteli vettä. Ja metsässä oli syksy. Pilvet olivat matalalla, usva liikkui puiden välissä. Maailma oli vihreä, keltainen ja harmaa.

Syksy on haikealla tavalla kaunis. Ei syksyllä ole pakko olla iloinen ja reipas, jos ei ole. Syksyllä luonto käpertyy kokoon, valmistautuu talveen ja odottaa seuraavaa kevättä. Miksei siis ihminenkin saisi haluta käpertyä? Haikeudessa ja alakulossa on sellaista kauneutta, jota ei kesän riemukkaassa auringonpaisteessa tule edes ajatelleeksi. 


 

Illalla kävelimme Vanajaveden rantaa pitkin. Pimeä maailma oli taianomainen. Katulamput kuvastuivat vedenpinnasta, keltaiset ja punaiset lehdet tuntuivat hehkuvan. Varjot olivat pitkiä ja kauniita. Pimeä on kaunista.   


 

Kommentit

Suositut tekstit